Voita In Flames -tapaaminen + VIP-liput

Voita In Flames -tapaaminen + VIP-liput

Self vs. Self.

Pitää kyllä tähän ensimmäiseen hengenvetoon todeta, että kiitos Positiivinenpakana tästä piristävästä tunnustuksesta, jonka turvin kävin sitten lävitse roppakaupalla koneeni kätköksistä kuvia ja koin näinollen ihania muistoja uudelleen. Päädyin neljään kuvaan, joita en ole luultavasti koskaan aiemmin julkaissut yhtään missään, joten jännän äärille päästiin nyt. Koitan vielä hakea sitä viidettä kuvaa, mutta nämä julkaisen tässä välissä.


"You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille :) Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!"


120209 ~ Granden vessassa otettu kuva.

Koitin havainnollistaa itseasiassa nykyiselle kämppikselleni, että mitkä kivat vaatteet olin valinnut sinä päivänä päälleni. Taisi vielä olla niinkin jännittävä päivä kuin kavereideni penkkarit, joten istuttiin Grandessa ihan senkin takia. Minä tietysti harrastin lempipuuhaani, eli mesetin ja irkkasin Granden röökikopista, joka oli kuin toinen kotini. Ah muistoja. <3 Huomatkaa Jeff Hardyn (vapaapainija) kaulariipus, joka on edelleen yksi silmäteriäni. :D Kuva otettu kännykällä peilin kautta. Voi kuinka teiniä. XD


240110 ~ Winter Assembly 2k10, Kaapelitehdas

Voi jee. Wasmien toka päivä ja kirkkaanpinkki Hello Kitty-paita. Mua nauratti kauheesti ja jännittiki, koska tossa oltiin Kaapelitehtaan aulassa ja odotettiin kahta kivaa tyyppiä meidän kans hengaileen kyseiselle LanPartylle. Kyseessä olivat paljon rakastetut pelikaverit Sakke ja Bakajee, eikä mulla meinannyt pitää pokka, koska suunnittelin kovasti heidän halaamistaan. Tämä on vaimon ottama kuva, pikkusiskon kameralla. Pinkki tukassa säilyy kovin tiukasti. <3


150210 ~ Isin luona, pikkuveljen kanssa.

Tässä on nuorin pikkuveljeni, joka taitaa olla kuvaushetkellä puolenvuoden ikäinen ihanuus. Olin käymässä kotihuudeilla ja tuli samalla käytyä moikkaamassa pikkuveikkaa. Tämä on niin jotenkin osuvasti muokattu, vaikka itse sanonkin, sillä Aapi-pikkuista tuntui kovasti häiritsevän se, että lässytin sille kuin kissalleni. Pieni rakkauspakkaushan tuo on. Tuleva metallisti. Niin, näytin ihmiseltäkin tuolloin kun piti isiä vähän miellyttää - ei ihan rönttäprinsessana kehannu mennä. XD


041210 ~ Mun olohuone.

Näin. Hehkeänä. Uusilla laseilla, uusilla lävistyskoruilla (huomatkaa myös septumi!) ja tukka hunajanvaaleana, ennenkuin tuhosin sen taas pinkillä jouluaattona. En tiedä mikä kuvan syvin tarkoitus oli, ehkä minulla oli tylsää, mutta hyvä kun oli, sillä en ole julkaissut tätä missään ja tuli sitten otolliseen hetkeen tämän julkaisun yhteyteen. Näytän eksyneeltä ja hieman hämmentyneeltä jopa omaan silmään. Ehkä piti tarkistaa miltä naama näyttää tai jotain. No, tukka on sentäs hyvin. :'D

Viidettä kuvaa odotellessa, tämä haaste jää toistaiseksi antamatta kenellekään. Kun keksin viidennen kuvan jostain, lähtee haaste kolmelle henkilölle. (as in yritän keksiä myös sopivia uhrejakin! :D) Ahihi.

Kuittaus.

Nyt soi: Pendulum ft. In Flames - Self vs. Self

Karmalle turpaan.

Koska olen mielestani saanut tarpeeksi paskaa niskaani, tassa on bloggausta siita miten neiti karma saa nyt turpaan... 8))

>> http://katusah.blogspot.com/


Nyt soi: Finger Eleven - Living In a Dream

Dawn Of The New Day.

Hemaiseva vasen silmä, hemaisevalla kännykkäkameralaadulla.

Karman kurja laki?

Miten voi karma iskeä niin negatiivisena, suorastaan kasana paskaa niskaan yhdeltä istumalta? Eikö sitä voisi tulla tasaiseen tahtiin hyvää ja huonoa. Tietysti aavistus enemmän huonoa ja ikävää, jotta muistaa miksi tykkää mukavasta, koska ihminen on luotu tyytymättömäksi mihinkään. Aina kun tuntuu että on hyvä olla, löytyy jotain valitettavaa, siksi paskasateen suhdanne 40-60 paskasateen hyväksi olisi juuri loistava. Samaan hengenvetoon taas pahoittelen sieluni syvyydestä saakka sitä, että en ole ehtinyt pariin kuukauteen blogaamaan, jos tätä nyt kukaan lukee koskaan. Jos ei, niin saanpahan ainakin ihastella omaa kädenjälkeäni myöhemmin jos ei muuta. Nauroin.

Joo, eli tässä on ollut niin taloudellisia katastrofeja kuin terveydellisiä ylilyöntejä, mutta talous vituttaa kaikkia joten en jaksa jauhaa paskaa siitä. Etenkin omastani, nauraisitte vain. Niinpä siirryn suoraan terveydellisiin ylilyönteihin. Tammikuussa minulle iski välilevyn pullistuma selkään ja aivan yhtäkkiä, ilman mitään järjellistä syytä. No, minulla on aiemminkin todettu yliliikkuvat nivelet, diagnoosia siitä ei ole, mutta kovat suulliset spekulaatiot useammalta lääkäriltä. Niin kävi sitten ilmi, että niillä on yhteys keskenään. Aivan kuin se ei olisi tarpeeksi, viikko sitten vasempaan silmääni iski aivan yhtäkkiä, ilman järjellistä syytä, rankka värikalvon tulehdus. No, tästä nyt löytyi virallinen diagnoosi, joka yhdisti kaiken, kuin lämitty sinitarra - psoriasis. Tuo viheliäinen ihotauti josta olen kärsinyt koko elämäni, joka ei tartu, mutta joka ikävästi on geeneissä.

No. Tässä yksisilmäisenä, tai no puolitoistasilmäisenä, puolikuntoisena näkemään olen päättänyt kuitenkin parantua viikonloppuun mennessä. Tässä olisi viikolla niin paljon tekemistä ja en suostu olemaan kovin kipeä enään maanantaina kun bussit ja lennot on jo maksettu. Se, minne olen menossa, saa jäädä toistaiseksi vain niiden tietoon, jotka tietävät tämän. Pyytäisin siis niiltä, jotka tämän tietävät, pitämään tietonsa omanaan, sillä en pidä siitä, että muut ihmiset levittelevät elämääni selkäni takana niille, joille se ei kuulu. Periaatekysymys, ei sen ihmeempiä. Kyllä te olette niin herttaisia ihmisiä, että ymmärrätte.

Miten pidetään tyhmää jännityksessä? Kerron sen heti ylihuomenna.

Tämä kuittaa.

Kun vuorokaudesta loppuu tunnit kesken.

Kuvaajana toimi (yllättäen): Oyri

"You find it easier to play along, but you are wrong...
And that is why you need those emo songs.
Why don't you get that you have killed yourself - you're in Hell.
And it is your own fault for once as well."
Machinae Supremacy - Persona

Heissan.

Blogaaminen on vähän jäänyt viimeaikoina, koska vuorokaudesta on loppunut tunnit kesken. Kauheasti tekemistä ja liian vähän aikaa toteuttaa niitä. On tullut Machinae Supremacyn uutta levyä, jota on pitänyt tietysti rakkaudella ahkerasti kuunnella. On ilmennyt siivoukseen liittyviä stressioireita, jotka ovat saaneet kaiken tuntumaan pelkältä paskalta ja sitten noi univelat on olleet ulosotossa.

No, tämä prinsessa sai kuitenkin nyt nukuttua vihdoin kahteen kertaan sellaiset suloiset 15h yöunet (oikeasti, en muistakkaan milloin viimeksi olen nukkunut yli 4h...) ja sitten siivoaminenkin onnistui ilman hampaiden kiristelyä. Viikonloppuna meille tulee tekemistä oikein kunnolla kun saadaan yövieras ja vietetään hänen kanssaan aikaa. Rahattomana on huono olla, mutta ehkä ensiviikolla onnistaa ja kun sitten tulee ehkä vähän enemmänkin, saan ehkä sitten myös vihdoin ostettua itselleni aikaisen joululahjan, (en edes muista milloin viimeksi olen saanut nauttia siitä, et ostan itselleni jotain kivaa joulukuulle...) jonka saan lunastaa samantien.

Nimittäin Machinae Supremacy tulee Tampereen Yo-talolle soittamaan 3.12, jonne ostan liput niin itselleni kuin armaalle vaimolleni. 8)) Pääsen vihdoin katsomaan bändiä, jota olen halunnut päästä kuuntelemaan mm. ikuisuuden. Jejee. <3

Ja myös. Omaan uudet lasit. Siskolleni ne on Clark Kent-lasit, hassulle muksulle ne on Kekkoslasit, monelle muulle ne näyttää Emoprinsessa-laseilta ja Morsomorso sanoi niitä Paavo Pesusieni-laseiksi. Ehkä ne nyt on jotain, mutta minusta ne on söpöt, nyt kun olen ehtinyt niihin tottua vihdoin.


Nyt soi: Machinae Supremacy - Persona.

Minä.

Kuvaajana toimi: Oyri
Lisää kuvia samasta setistä: Klikity klik!

"In the corner of your eye, I can see into your mind.
A shadow beneath your smile, something hidden deep inside.
Silently you wait - for someone to see you."
Machinae Supremacy - Skin

Minä itse ja vain minä.

Tämän viikon olen aikonut pyhittää vain itselleni, koska olen viimeisten viikkojen aikana tehnyt ja keskittynyt lähinnä muihin niin kovasti, että olen unohtanut pitää huolen siitä mitä itse tarvitsen. Olen murehtinut empaattisena ihmisenä yhteiskunnan puolesta asioita, mutta tämän viikon ajattelin vain nauraa kaikelle ja semi-itsekkäästi vain yrittää keskittyä olennaiseen, eli itseni kuuntelemiseen. Ehkä se on välillä hyvästä. Ehkä yritän ottaa rytmin kiinni niin syömisessä, nukkumisessa kuin liikkumisessa. Ehkä annan aikaa vain itselleni ja alati polttoainetta tarvitsevalle inspiraatiolleni, jonka voin sitten tarpeen tullen yrittää purkaa tekemällä jotain luovaa, omaksi sielunhoidokseni.

Tämä viikko on minun.

Diagnoosi; Aivonyrjähdys.

"In actual news, the human race was doomed to extinction today, as the robot revolt turned violent."
Machinae Supremacy - Attack Music

Hei, olen ajatteleva, tekevä, puhuva, syövä ja paskova ihminen, joka toisinaan myös nukkuu. Onko siis kaiken aikaa jaoteltava minut johonkin tiettyyn muottiin? Ei, tänään en puhu pelkästään itsestäni vaan kokosin ajatukseni mieleni sisällä kukkapurkkiin, annoin sille vähän Machinae Supremacyä - tuota ihanaa päihdyttävää musiikkia ja luomukseni versoaa jo korvista ulos. Kaunis luomus, äidin silmissä aina, mutta katsotaan mitä se tekee kun sen päästää maailmalle. Katsotaan tekeekö äidin pieni monsteri tuhojaan ja löytyykö meiltä yhtään sankaria asettautumaan vastoin sen tahtoa, sillä sankarinahan tunnetaan ihminen, joka ei hyväksy asioita sellaisenaan vaan haluaa pelastaa mahdollisimman monta, ennen omaa tuhoaan.


"We live as we do to show the world what it could be.
What's it mean to you?
Is this a vision you can see?
Heroes are those who don't just accept the way things are
Now, which one are you, the driver or the car?"
Machinae Supremacy - Overworld

Miten se sitten on? Kenet sankari luulee pelastavansa, vain omien mielipiteidensä pohjalta ja tietysti jään pohtimaan aina, että mihin tarinani sankari mielipiteensä pohjaa. Tulkitseeko hän päivän lehden journalistien ympäripyöreää poliittista paskaa, kuunteleeko hän valtion puolesta paskaa puhuvia vai kääntyykö hän ihan tulkitsemaan parituhatta vuotta vanhaa homeista opusta, johon moni yhteiskunta perustuu? Vai onko sankarini oikea kulturelli persoona, joka on istunut monia iltoja hämärässä kuppilassa ja boheemin taiteilijoiden tavoin aavistuksen päihteiden vaikutuksen alle vaipuneena kaivellut pöydälle kaikki ajatuksensa, josta joukko ihmisiä ovat muovanneet hänen käsityksensä? Aamulla krapuloissaan sitten raapinut aivojaan ja toivonut, että aivolimat voitelisivat ajatustenkulkua edes sen verran, että saisi omat tarpeet suoritettua, ennen maailman pelastamista.


"I will live forever, I refuse to fade away into the never.
I don't wait for heaven, I will leave my mark right here on earth instead."
Machinae Supremacy - Need For Steve

Nyt sitten pohditaan sankarimme tarkoitusperiä. Onko hän pelastamassa maailmaa vain omien tarkoitusperiensä vuoksi? Onko hänen kaunis morsiamensa pulassa ja paineen alla taipuu tuhoamaan puoli universumia? Vai onko sankari neutraali ja samalla tyhmänrohkea, yrittäessään pelastaa sekä kauniin morsmaikkunsa sekä puoli universumia, pelkästään uhraamalla itsensä melkein kuolemaan? Kaikkihan näyttää lopussa kauniilta ja hyvät voittavat? Entä jos sankarimme uhraa kaiken itsestään, paitsi perusperiaatteensa ja pelastaa maailman kaikkineen päivineen. Hän pelastaisi ajatukset, aatteet ja kuorisi yhteiskunnasta ne pois, jotka sen haluaa tuhota? Sekään ei toimisi, koska yhteiskunta on mätä ja yhteiskunta heijastaa tulevaisuuteen. Voisimme tulla jo nyt siihen tulokseen, ettei maailmaa voi pelastaa... Rohkeneeko kukaan nousta enää ylös ja todeta olevansa eri mieltä?


"I don't wanna know - Kill the radio!
I will find my own transmission in the storm.
Hurry on below - With the antidote!
I wanna see the underground! Rise up and soar!"
Machinae Supremacy - Radio Future

"Minä!" Huutaa joku jostain. Niiden maailman pelastamisessa niskaan sataneiden betonimöhkäleiden alta ryömii esiin henkisesti raiskattu sankarini. Tarinan päähenkilö, jota on tökitty, jonka pinnaa on venytetty, jota on epäilty, jota on satutettu niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla, joka on menettänyt elämänsä kauniin asian, mutta jonka silmistä se valo ei ole vielä sammunut. Hän ei halua nähdä maailmaa sellaisena, sillä häntä pelottaa olla yksin. Hän ei halua kuulla, eikä miettiä ylimääräisyyksiä, hän haluaa kerrankin olla yksin ja itsekäs, miettiä vain itseään ja rypeä itsesäälissä. Hän haluaa kerrankin, että maailma kohtelisi häntä yhtä hyvin kun hän haluaa kohdella maailmaa. Sitten jostain universumin kosmisista syvyyksistä kurottautuu käsi, joka ravistelee hänet hereille ja läimäisee vasten kasvoja. Se sanoo;


"Claw your flesh from off your bones, Face that fire on your own.
Embrace the life you thought that you could never know.
Can't erase the pain inside without a storm within.
They left their lies like scars underneath your skin.
The one you're hiding in, the one you're supposed to live in!"
Machinae Supremacy - Skin

"Älä ole tuollainen vauva." Ja nostaa sankarin ylös. Se on sankarin omatunto, minuus ja ne ajatukset, jotka epätoivossa katosivat, joka saa hänet nousemaan ylös ja katsomaan ympärilleen. Hetken pahoillaan oltuaan, hän ryhtyy rakentamaan maailmaa uudelleen. Tuo sankari olet sinä ja sankarin maailmana toimi sinun oma pääsi sisältö. Tämän blogimerkinnän pääpointtina oli tarkoitus kertoa sinulle, että sinä määrität maailmasi, miten määrität. Sinä olet se sankari, joka siinä maailmassa elää ja tekee siitä paremman paikan ajatuksillesi. Sitten jos universumin kosmisuuksista peliin puuttuva omatunto ei puutukaan peliin, se tekisi kaikesta huolestuttavaa. Ihmiset, älkää olko tyhmiä. Tai no, välistä se on ihan sallittua, mutta koittakaa ajatella järjellä ja olla tahallaan satuttamatta muita, koska se kostautuu vielä joku kaunis päivä kun sitä vähiten odotatte. Karma antaa ja Karma ottaa. Mitäs sitten jos olisikin käyttänyt kaikki kolikkonsa, Neiti Karma ei suosisikaan ja Rouva Fortunalta ei heruisikaan? Kaiketi niilläkin on kiintiönsä.

Oi, melkein unohtui. Mitä sankari tekikään monsterille, jonka äiti päästi päästään maailmalle ja kutsui jonkun sankarin pelastamaan maailman? No, sankari teki fiksuiten, eli taltutti monsterin ja käytti monsteria rakentaakseen maailman uudelleen, joka tuhoutui. Sankarini opetti monsterille, mitä tulee tehdä kun tekee pahoin. Onneksi, suurimmat osat asioista voi vielä korjata, eikä liian myöhäinenkään ole vielä menetettyä aikaa.


"The screen across your eyes. When covered by those who decide.
The ones behind the lies. In the truth of tomorrow!"
Machinae Supremacy - Truth of Tomorrow

Tästä tekstistä on siis kiittäminen tänään Jari Tervon artikkelia; Homoja ja Ihmisoikeudet sekä kaikkea sitä mitä TV2:en esittämän Homoillan aikana, Päivi Räsäsen suusta kuultu on saanut aikaiseksi ympärilläni pyörivissä ihmisissä. Ei, en suoraan lainaa noista mitään, mutta ne saivat minut ajattelemaan käänteisesti sekä surrealistisesti, jonka jälkeen syötin ajatuksilleni Machinae Supremacyä, futuristisine sankarikappaleineen. Ketään ei ollut tarkoitus loukata, halusin vain herättää ajatuksia ja keskustelua - joskus se ei onnistu, ellei lyö kaikkea provokatiivisessa mielessä leikiksi ja katso kuinka ihmiset vain reagoivat. Reagoikaa nyt!

Jää allekirjoittanut sillon yksin istumaan.

Katkoviivan päältä matkamiehen nimen löytää,
jonka routa kylmän tullen mutkalle saa taipumaan.
Ja rospuutto jos pyhäin alla hetken kattaa pöytää,
jää allekirjoittaneet sillon yksin istumaan.

Niin tie on musta, vaan mustempi ois mieli kulkijalla,
jos kuu ei paistaisi hopeaansa -
tummuvan taivaan alla.

Paras tapa toimia on ystäville kostaa,
jos päätä kauniin hevosen saa silmiin tuijottaa.
Mut takaisin ei käytettyä sieluaan voi ostaa,
kun kalpein kauppamiehistä ovelle kolkuttaa.

Niin tie on musta, vaan mustempi ois mieli kulkijalla,
jos kuu ei paistaisi hopeaansa -
kuolevan kattilalla.

Aamukasteen vierellä kilvan palelee...
Ei siksi että nurmi kuuraa kantaa.
Kun kivisillä kengillä kauan kävelee...
Käy vierahaksi kuukin hopeineen.

Tie on musta, vaan mustempi ois mieli kulkijalla,
jos kuu ei paistaisi hopeaansa.
Niin tie on musta, vaan mustempi ois mieli kulkijalla,
jos kuu ei paistaisi hopeaansa.
Kuolevan kattilalla - tummuvan taivaan alla

Viikatteen kappaletta; Tie, siis lainaten. Tällainen olo oli tänään. Kuva on siis itse ottamani ja kohteena on kotitie. Oli hieman haikeita fiiliksiä, jotenkin nekin piti purkaa... <3

Pahoillaan olemisesta.

Opin tänään taas jotain.

Kuinka voi olla monella tavoin pahoillaan jostain. Kun sanoo olevansa pahoillaan, valtaosa ymmärtää sen anteeksipyyntönä, mutta se voi olla osoitus myös myötätunnosta, vaikka itse ei johonkin olisikaan syypää. Tai sitten se voi olla osoitus myös säälistä, joko hyvässä tai pahassa, joissain tapauksissa tietysti myös neutraalinomaiselta kannalta.

Tänään olen ollut pahoillani, eri aspekteista katsottuna. Olen ollut pahoillani tekemisistäni kahdesti. Toinen oli, kun olin tietämättäni satuttanut parasta ystävää ärtstyilylläni ja kiukuttelullani. Toisen taas aiheutti se, kun pidin omasta mielipiteestäni liian tiukasti kiinni ja aiheutin itse sen, kuinka mulle annettiin opetus siitä, että mielipiteitä on monia ja kaikki on yhtä oikein, vaikka ei olisikaan samaa mieltä. Pyydän nyt julkisesti anteeksi niin parhaalta ystävältäni, joka kyllä jos tätä lukee, tietää mistä on kyse ja miksi pyydän anteeksi. Pyydän myös anteeksi niiltä, joiden täytyi kuunnella kiukkuamistani nollatoleranssin tärkeydestä liveroolipelipaikoilla.

Olin myös pahoillani myötätunnosta erään ystäväni vuoksi, joka ei saanut mielestäni ansaitsemaansa arvostusta, vaan väärinkäsitysten kautta joutui sitten selittelemään itseään. Itse inhoan sanojeni useasti selittämistä, koska suurin osa kerroista johtuu ihan kunnioituksen puutteesta ja sen vuoksi ei kiinnitetä edes huomiota. Onneksi väärinkäsitys saatiin kuitenkin korjattua ja kaikki tuntui olevan sen jälkeen ainakin päällisin puolin okei. Olin myös pahoillani toisen ystäväni puolesta, joka selvästi aliarvioi itseään ja pitää huonona ihmisenä turhaan. Prinsessani, älä huoli, mun silmissä olet aina ihminen, joka oppii joka päivä jotain uutta, jos vain annat itsellesi mahdollisuuden siihen. Lupaat itsesi tehdä ja oppia virheistäsi ja lupaat itsesi nauttia myös onnistumisista. Voimia, armaani. <3

Sitten minua kieltämättä säälittikin, eli olin pahoillani ihmisten puolesta, joiden täytyi tehdä kaikkensa saadakseen jonkin menemään tajuntaan käyttäen tapaa, joka pahoitti ainakin oman mieleni niin, että mun teki mieli itkeä. Kun jouduin katsomaan, kuinka omien arvojeni yli surutta käveltiin, eikä annettu edes minkäänlaista ihmisyyden arvoa sille, että vaikka olen heidän kanssaan eri mieltä, saatan silti tuntea jotain ja olla ihminen. Palaan tässä aiemman viestin aiheeseen ja korostan edelleen omilla pienillä aivoillaan ajattelua. Miettimistä siitä, mitä suustaan päästää ja mitä jättää sanomatta, koska niitä ei koskaan saa enää takaisin. Miettikää nyt jo oikeasti, mitä sanotte ja oletteko valmiit katsomaan kun jollekulle tulee tarpeettomasti paha mieli, jos asia olisi voitu hoitaa niinkin yksinkertaisesti kuin toisin itseään ilmaisemalla?

Älkää oikeasti tehkö tahallaan mitään tuollaista. Älkää tahallaan pahoittako toisten mieliä, koska silloin saattaa viedä ihmiseltä jotain todella tärkeää pois.

Mielen pahoittamisesta.

Mielestäni Marko Annala ilmaisee "Kristuksen Ruumis & Pedon Pää" lyriikoissaan äärimmäisen hyvin totuutta, jonka kanssa en itse lähtisi ainakaan kiistelemään.

Lisäksi mua henkilökohtaisesti on alkanut mietityttämään, kuinka mielen pahoittaminen voi olla jollekin helvetin suuri juttu? Mielipahan aiheuttaminen, joka vaikuttaa pahimmassa tapauksessa pitkin lopun toisen osapuolen elämää. Sen voi ehkäistä ajattelemalla hetken, ennenkuin menee möläyttelemään. Ei ota hirveästi kenenkään kallisarvoista aikaa miettiä onko kenties asiattoman, reaktiohakuisen, nasevan tai muutenvain "rakentavan kommentin" (oikeesti. sekin sana omaa oman merkityksen nykyään. ei haukkumisessa ole mitään rakentavaa.) pöytään iskemisestä ikäviä seurauksia. Ei, en puhu, että kukaan turpasaunaa tarjoilisi, vaan lähinnä sitä mielipahaa. Vahinko on aina oma lukunsa tietysti, mutta asioista pitäs pystyä keskustelemaan ihmistenlailla.

Väärin olisi todeta, että kaikkea pitäisi pyytää anteeksi, mutta eniten mulla henkilökohtaisesti ehkä korpeaa se, että ihmiset jopa mielipahan huomatessaan, ei voi pyytää siitä mielipahasta anteeksi, vaikka pitäisikin kiinni typerästä kommentistaan kynsin ja hampain. Kyllä, jotkut ihmiset ovat typeriä ja ylpeitä, mutta mikään ei tee ihmisestä sen ihmisempää kuin se, että osaa ottaa vastuun sanomisistaan sekä tekemisistään. Tämä on yksi mun mieliaiheita ragettaa, joten saa olla ihan varma siitä, että lisää seuraa myöhemmin.

Ihmiset, käyttäkää niitä aivoja mielummin, jotka teille on annettu. Aivojen toiminta tukee sydäntä, eikä pelkällä tunteella voi elää, sillä liian usein siinä päätyy vain tuhoamaan aivonsa. Käyttäkää aivojen lisäksi sitä sydäntänne, jonka pitäisi sisältää pieni omatuntonne... Miettikää välillä, miltä toisesta voi tuntua. Enhän minä itsekään mikään enkeli ole, mutta jokainen kerta kun olen tajunnut jotakuta loukanneeni - olen pyytänyt anteeksi. Jokaisen aiheuttaman mielipahan olen pyytänyt anteeksi tai pyrkinyt selittämään, mutta joskus menee muutama päivä, että on saanut asiat käsiteltyä. Koska loppupeleissä se ei ole koskaan siitä kiinni (mun mielestä siis) et kumpi jutun aloitti tai ketä on syyttäminen, sillä ihminen on vastuussa siitä mitä sanoo tai tekee.

Ei kukaan muukaan sun suullasi puhu, vai mitä?

Nyt soi: Three Days Grace - Wake Up

This Is The New Shit.

Terse penskat.

Kun ennen ajan hermolla pysymiseen tarvittiin vain aamulehti, lankapuhelin, juoruava naapurin akka ja sekä radiokanava (useimmiten se naapurin juoruava eukko oli tarpeeksi), nykyään se ei enää riitä. On oltava naamakirjaa, irkkigalleriaa, twitteriä - mitälie. Uutiset voi lukea netistä ja kaikki muukin on joutuisampaa surffaillen niin mikäs siinä sitten. Koska elämme paraikaa yhteiskunnan polkemaa nykyaikaa, näistä asioista tulee olla perillä - niinpä, minunkin oli pakko jalkautua kuolevaisten pariin ja ottaa kunnolla selvää bloggaamisesta (kiitos peura!). Eipä tämä niin hurjan huono juttu olekaan, vaikka sitookin päivittäin puhumaan paskaa päivästään - EDES kerran.

Ja näin huomasin, että mediakulttuuria voi lähestyä monelta eri kannalta. Palajan tähän aiheeseen varmasti useammin, mutta tässä eräs lähestymistapa kuin tarjoittimella; Bloggaaminen. Bloggaamalla voit välittää viestiä eteenpäin, välttäen samalla suoranaisen ihmiskontaktin. Bloggaamalla voit kertoa asioista, joista et osaisi haaveillakaan sanovasi ääneen (usko pois, itse olen vaahdonnut tästä useita kertoja...). Bloggaamalla mielipiteesi, voit käydä muuttamassa sanojasi nasevammaksi, korjata virheitä ja toteuttaa asioita, joita kasvotusten et saisi koskaan toteutettua, koska kädet hikoaisivat, kasvot saisivat punaa ja suoraan sanottuna sisu katoaisi kaulaan. Koska niin kävisi kuitenkin!

Niinpä, olen päättänyt omaa vitutustani, ragetustani, ranttaustani, kitinääni, marinaani, käpinääni (ja tietysti samanlainen liuta myös kivojen asioiden kertomisesta kuvaavista sanoista) siirtää interaktiiviseen muotoon, jotta sen voisi havaita yhä useampi, eikä tarvitsisi välttämättä tupakkapaikalla istuessa pidellä korviaan. Nyt mua ei pysäytä mikään. <3

*räkäistä naurua*

Nyt soi: Mokoma - Kristuksen Ruumis & Pedon Pää